vaihteleva

Tervetuloa Showrentin www-sivuille

Showrent on marraskuussa 2003 perustettu yritys, joka on
erikoistunut  show-tekniikan vuokraamiseen ja myyntiin sekä erilaisten
ohjelmapalveluiden tuottamiseen.

Dj - puolelta alkanut yritystoiminta on nopeasti laajentunut
kattamaan showtekniikan monipuoliset ja joustavat vuokrapalvelut.
Toteutamme ohjelmapalveluna myös pientapahtumia, discoja,
bändikeikkoja ja muita esityksiä.

Nykyisin Showrentiä voikin pitää alansa moniosaajana.

ASIAKKAAT

Showrentin asiakkaisiin lukeutuvat niin yritykset, alan harrastajat,
ammattilaiset kuin yksityishenkilötkin.

Kilpailukykyisten hintojemme ansiosta meidät voi tilata
esimerkiksi koulujen ja nuorisotalojen tapahtumiin. Kurssien
päättäjäiset, leiritapahtumien, messujen ja muotinäytösten toteutus
kuuluu myös osaamiseemme.

Toimintamme keskittyy pääkaupunkiseudulle, mutta tarvittaessa teemme
keikkareissuja pidemmällekin. Tähän mennessä tutuksi Kehä III:sen
ulkopuolelta ovat tulleet muun muassa Tampere, Kotka, Kuopio, Jyväskylä ja
Oulu.

VUOKRAUS

Meiltä löydätte laadukkaat ääni - ja valolaitteet  yksittäisestä savukoneesta aina
monipuolisiin laitekokonaisuuksiin. Laitteet saatte joko henkilökunnan kanssa
tai ilman. Opastamme tarvittaessa myös laitteiden käytössä.

TARVIKKEET

Meiltä löydätte myös perustarvikkeet, polttimot, savunesteet & tuoksut sekä
ohjaimet ja decot. Tarvittaessa myymme myös kokonaisia laitepaketteja.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

         

 ZENI'S T:MI            RAVINTOLA HELLÄ

www.movingshow.com

Sivun suunnittelu: Mikko Suutarinen © 2009 SHOWRENT. Kaikki oikeudet pidätetään.